Mikä musta tulee isona?
TOY ry. pyysi ennen kesälaitumille siirtymistä vierailevaa kirjoittajaa tuomaan ajatuksensa blogiin. Taideakatemiasta mediatuottajaksi valmistunut Veera Silvendoin on opiskeluvuosinaan ollut aktiivisesti mukana kehittämässä TOY ry:n toimintaa. Nykyään hän työskentelee Helsingissä markkinointiviestintätoimisto Superlouderissa. Vierailevan kynän teksti pohtii urapolkua, valintojen viidakkoa ja tuottajan työnkuvan merkitystä sekä tunnettuutta.
Jokaisella on sellainen. Nimittäin visio siitä, “mitä musta tulee isona”.
Oma lapsuuden unelma-ammattini oli opettaja, ainakin ensimmäisellä luokalla. Olihan oma opettaja seitsemän vuotiaan silmissä lähes täydellisyyden perikuva. Opettaja tiesi, miten kirjaimet tulee järjestää, jotta niistä muodostuu sanoja, osasi laskea 1+2 ja tunsi kaiken lisäksi hauskoja lauluja. Kuitenkin vietettyäni koulussa muutaman vuoden silmäni aukesivat: jos päädyn opettajaksi, en pääse koulut käytyäni pois koulusta, vaan jään sinne loppuelämäkseni. Silloin asioita ajatteli hyvin konkreettisesti. Näin sieluni silmin itseni rumassa palikan mallisessa talossa vanhana ja vangittuna kuin kanarianlintu.
Sittemmin urahaaveeni vaihtui näyttelijän ammattiin, sillä ihailin Julie Andrews’ta. Sitä haavetta kesti muutaman vuoden ja mielessäni kuvittelin itseni teatterilavoille ja opiskelemaan Kallion teatterilukioon. Jossain vaiheessa tajusin,
a) etten osaa näytellä
b) pitäisi olla työkseen joku muu kuin olen
c) en halua tehdä aina iltaisin töitä.
b) pitäisi olla työkseen joku muu kuin olen
c) en halua tehdä aina iltaisin töitä.
Lukion kynnyksellä tein kuten neuvottiin. Uskoin, että minua vanhemmat kyllä tietävät, miten uraa kuuluu rakentaa ja millaisia ammatteja kannattaa suosia: varmoja, rahakkaita ja turvallisia. Hain isäni toiveesta lukemaan lakia. Ammatti kyllä kiehtoi minua; tuntemalla hyvin lain pystyisin asianajajana auttamaan tietopääomani kautta muita. Ammatin varjopuolena pidin silloin loputonta kirjojen ääressä istumista. Ovet oikikseen eivät (onnekseni) avautuneet, opiskelupaikka jäi saavuttamattomien kahden pisteen päähän. Tajusin kuitenkin hakuprosessin ohessa olevani liian luova viettääkseni koko elämäni lakikirjojen parissa.
Samana kesänä sain kuulla, että olen päässyt opiskelemaan mediatuotantoa Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiaan, viestinnän koulutusohjelmaan. Koulutusohjelmaan oli hakenut noin 800 ja minut valittiin noiden 20 joukkoon. Tunsin pienoista ylpeyttä. Ennakkokäsitykseni alasta oli hyvin hatara, suurpiirteinen ja naiivi. Opiskelu- ja työvuosien mittaan tuottajan työn määritelmä, hienoudet ja varjopuolet kuitenkin ovat tulleet tutuiksi. Opiskeluryhmäämme oli päätynyt hyvin eri ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä, mikä on mielestäni ainoastaan positiivista. Se on tuonut perspektiiviä etenkin minulle, kuuluessani ryhmäni nuorimpiin.
Nyt valmistun Taideakatemiasta ja voin katsoa tyytyväisenä taaksepäin, uteliaana eteenpäin. Neljän opiskeluvuoden aikana olen ehtinyt moneen paikkaan ja tutustunut uusiin mahtaviin tyyppeihin. Olen ollut onnekas saadessani jo opiskelujen aikana monipuolista oman alani työkokemusta.
Tuottajan työ ja työtehtävät eivät ole läheskään kaikille selviä. Tuottajan työkenttä on välillä itsellenikin täynnä uusia yllätyksiä ja ahaa-elämyksiä. Tällä hetkellä olen onnellinen valitsemastani suunnasta. Koen, että valitsemassani työssä saan jatkuvasti kehittää itseäni, perehtyä uusiin asioihin ja toimialoihin sekä ennen kaikkea tavata paljon erilaisia ihmisiä. Vaikka valmistun mediatuottajaksi, voi titteli työelämmässä olla jotain täysin muuta kuin tuottaja. Se vaihdella laidasta laitaan: projektipäällikkö, projektikoordinaattori, yhteyspäällikkö, viestintäpäällikkö, tuotantopäällikkö, markkinointipäällikkö, konseptisuunnittelija, planner, luova johtaja, toimitusjohtaja (hehehee, lista jatkuu…) Titteli toki antaa suuntaa siitä, mitä työ pitää sisällään mutta kaikkihan tietävät, että titteli on vain titteli. Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä.
En ikinä kyllästy toitottamaan sitä, miten monenlaisia ihmisiä ja eri alojen osaajia tarvitaan, jotta maailma pyörii. Tarvitaan hiljaisia puurtajia, rohkeita hölösuita, tarkkoja toteuttajia, visiönäärejä, insinöörejä, puutarhureita, juristeja, maalareita, sairaanhoitajia, konsultteja ja tuottajia. Kaikkia tarvitaan ja jokaisella on onneksi mahdollisuus valita oma suuntansa.
